Blogi

Oluttamo – olutharrastajan oma selainlaajennus!

tl;dr

Tein Kehittämön kesäprojektina Oluttamo-selainlaajennuksen Chrome-selaimelle, jonka avulla oluttietojen etsiminen ratebeer.com-sivustolta helpottuu todella paljon

oluttamo


Olut ja kesä ne yhteen sopii (tai oikeastaan mikä tahansa muukin vuodenaika)! Ja nyt ei puhuta pelkästään Pirkka lagerista tai Koffista, vaan kaikista mainioista erityylisistä olusista – kuten IPA:sta, APA:sta tai stoutista – joita löytyy nykyään melko notkuvina hyllyinä jo maitokaupoistakin.

Voi hyvin mielin väittää, että Suomessa(kin) eletään olutbuumia, josta esimerkkinä voi mainita mm. uusien pienpanimoiden pompsahtelun eri puolelle Suomea, monet olutaiheiset tapahtumat ympäri maata ja tuo juuri mainitsemani markettien olutvalikoiman laajuus (verrattuna muutaman vuoden takaiseen tilanteeseen).

Jos (erikois/pienpanimo)olutkärpänen pääsee puremaan – kuten itselleni on käynyt – joutuu Suomessa kuitenkin toteamaan varsin pian, että:

  1. Maitokauppojen oluet rajoittuvat alkoholipitoisuudeltaan 4,7%:in, jonka vuoksi suuri osa (erikois)oluista ei tule sieltä löytymään
  2. Alkon olutvalikoima on aika rajoittunut (joskin he ovat laajentamassa sitä varsin paljon!)
  3. Oluttarjontaan panostavia ravintoloita on koko ajan enemmän varsinkin isoissa kaupungeissa, mutta oluiden hinnat ovat varsin korkeita

Tässä vaiheessa apuun rientävät olutverkkokaupat, joita löytyy myös Euroopasta varsin paljon. Kun itse ensimmäisen kerran ”eksyin” erään belgialaisen olutkaupan sivuille, olin häkeltynyt sen valikoiman laajuudesta: niin monia entuudestaan tuntemattomia oluita! Valikoimaa selatessa kuluu helposti tunti jos toinenkin.

Ongelmaksi muodostuu kuitenkin varsin nopeasti se, ettet tiedä näistä uusista sadoista ja taas sadoista oluista mitään! Oluttyypin perusteella voi toki päätellä aina jotain, mutta ihan sokkona niitä ei kannata alkaa tilaamaan. Onneksi on olemassa olutyhteisöjä, kuten RateBeer ja Beeradvocate, joista löytää mm. lukuisten muiden olutharrastajien arvioita ja niiden perusteella uskaltaa jo siirrellä oluita verkkokaupan ostoskoriin.

Kun olutharrastuneisuus siirtyy seuraavalle asteelle ja olutverkkokauppoja selaa vähintään kuukausittain, alkaa niiden tietojen etsiminen kuitenkin tympimään. Välilehtiä täytyy olla auki useita samaan aikaan ja oluen nimen copy-pastetus Googleen puuduttaa. Tähän on pakko olla joku helpompi keino! Ja niinhän siihen nyt onkin, nimittäin Oluttamo selainlaajennus!

Oluttamo selainlaajennus

Pääsin tekemään Kehittämön kesäprojektina Oluttamo-selainlaajennuksen, joka helpottaa oluttietojen etsimistä selaimessa todella paljon. Sen avulla saat tietää oluen tiedot ratebeer.com -sivustolta valitsemalla vain oluen nimen selaimessa oluttamo-screenshot-1 ja käyttämällä pikahakua ”Alt + B” (tai klikkaamalla hiiren kakkospainiketta ja valitsemalla ”Search beer”-toiminto).

Hakutulokset näyttävät tältä.oluttamo-screenshot-2

Taustateknologiasta

Selainlaajennoksen taustalla toimii yksinkertainen oluttamo-API (node.js -sovellus), jossa on tieto (lähes) kaikista ratebeer.com -sivuston oluista ja se osaa palauttaa tietoja hakusanoihin nähden varsin älykkäästi. Itse laajennos käyttää – joskin hyvin kevyesti – Facebookin kehittämää React.js-kirjastoa hakutulosnäkymän generoimiseen. Oluttamon tekeminen oli todella mielenkiintoinen pikkuprojekti jo ihan senkin vuoksi, että en ollut aikaisemmin tehnyt selainlaajennusta ja tietysti, koska olutharrastajana todella tarvitsen tämän kaltaista aputyökalua oluiden selaamisen avuksi. Toivottavasti siitä on iloa muillekin oluen ystäville! 🙂

Oluttamo on saatavilla toistaiseksi ainoastaan Chrome-selaimelle, mutta jatkossa siitä on tarkoitus kehittää oma versio myös Firefoxille. Tämä on laajennuksen ensimmäinen testiversio, joten on todennäköistä, että sieltä löytyy vielä bugeja.

Ei muuta kuin testaamaan Oluttamoa ja tilaamaan herkullisia oluita, koska mitäpä muuta sitä kesällä tekisi? 😉

Cheers!

ps. koodihan on tietysti avointa: Oluttamo selainlaajennos, Oluttamo API

Janne Saarela

Janne Saarela

Koodaava projektipäällikkö, olutharrastaja

Kommentoi